Helsinkiläisen Oluen Päivä

Tapahtuman ajankohta: 03/03/2016

Bryggeri Helsinki juhlistaa torstaina 3.3.2016 Helsinkiläisen Oluen Päivää ja tuo tarjolle laajan valikoiman helsinkiläisten panimoiden oluita.

Noin 400 metrin päässä nykyisestä Bryggeri Helsingistä perusti kahdeksan helsinkiläistä porvaria Suomen ensimmäisen teollisen panimon: Suuren Panimo Yhtiön (Stora Bryggeri) 1756.

Hankkeessa olivat mukana muun muassa kauppias Per Hansson Sunn ja kauppias Johan Sederholm, joiden nimiä kantavat kivitalot sijaitsevat edelleen Senaatintorin laidalla. Panimo rakennettiin kaupungin laidalle nykyisen Eteläranta 8:n tontille. Paikka oli logistisesti loistava: merestä saatiin jäät jääkellariin, panimolla oli oma laituri ja markkinat olivat Suomenlinnan (Sveaborg) työmaalla, joka oli käynnistynyt 1748.

Kolme vuotta perustamisensa jälkeen 3.3.1759 Suuri Panimo Yhtiö sai maistraatilta yksinoikeuden oluen valmistukseen Helsingissä. Tästä kimpaantuneet kilpailijat valittivat päätöksestä, ja monopoli meni nurin 14.2.1761. Myös Stora Bryggeriet meni nurin. Valtio lunasti sen ja muutti viinapolttimoksi 1775.

Seuraavan kerran Helsinkiin syntyi monopoli 1819, kun Nikolai Sinebrychoff osti huutokaupassa oluenpanon ja -myynnin yksinoikeuden. Hän osti myös huutokaupassa hävinneen ja näin lupansa menettäneen Österbergin panimon. Sinebrychoffille siirtyi lisäksi Etelärannan viinanpolttimo.

Tämä monopoli murtui 1832, kun C.G. Langeen sai maistraatilta luvan olut-, portteri- ja kaljatehtaalle. Seuraavina vuosikymmeninä markkinoille tulivat myös N. Jablakoffin portteri- ja etikkatehdas, I.S. Maljuschinin panimo ja kaupunginkellari sekä C.S. Thierin Thölö Bryggeri ja Kammio Ölbryggeri.

Ennen nykyistä pienpanimobuumia Helsingissä ehtikin toimia 20 panimoyritystä 35 eri nimellä liki yhtä monessa eri osoitteessa.

Nyt Helsingissä on Valviran tilaston mukaan kahdeksan panimoa (ikäjärjestyksessä): Ravintolakoulu Perhon panimo, Suomenlinnan Panimo (Bitter – B Oy), Stadin Panimo, Panimo & Tislaamo Teerenpeli, Bruuveri (Saimaan Juomatehdas Oy), Bryggeri Helsinki (Rakuuna Olut Oy), MiLa Brew ja Il Birrificio (F. Torrefazione).

Teksti: Sakari Nupponen, Olutkulttuuriseura Mallassauna ry

Bryggerin helsinkiläiset hanaoluet:

Belle Saison, Stadin Panimo
Birch Syrup Lager, Stadin Panimo
Helsinki Portteri, Suomenlinnan Panimo
High Sleep Evening IPA, Stadin Panimo
Puisto Session IPA, MiLa Brew
IPA, Bryggeri Helsinki
Metsänen Brown Ale, MiLa Brew
Pils, Bryggeri Helsinki
Union, Bryggeri Helsinki
Weizen, Bryggeri Helsinki
Zander Stout, Suomenlinnan Panimo

Bryggerin helsinkiläiset pullo-oluet:

American Brown Ale, Stadin Panimo
Chocolate Brown Pils, Stadin Panimo
Citra Extra Pale Ale, Bryggeri Helsinki
E.S.P.A., Bryggeri Helsinki
Golden Ale, Bryggeri Helsinki
Midday IPA, Stadin Panimo
Nataraja India Lager, Stadin Panimo
Piper Wit, Suomenlinnan Panimo
Roggerfest, Bryggeri Helsinki
Rosé, Bryggeri Helsinki
Rosmariinilager, Stadin Panimo
Sparre Pale Ale, Suomenlinnan Panimo
Stadin Märzen, Stadin Panimo
Stout, Bryggeri Helsinki

bryggeri-helsinkilaisen_oluen_pv